HRI:n vuosi 2024: Paikkatietoja ja yhteistyötä
Vuonna 2024 Helsinki Region Infoshare jatkoi tuttuun tapaansa pääkaupunkiseudun kaupunkien datojen avaamisen tukemista ja avoimen datan hyödyntämisen edistämistä. Vuoden aikana mm. avattiin paljon paikkatietoa, päivitettiin hri.fi-sivustoa niin sisällöllisesti kuin teknisestikin sekä uudistettiin datojen metatietojen ylläpitoa.
HRI järjesti vuonna 2024 pääkaupunkiseudun kaupunkien työntekijöille yhteensä kolme puolen päivän mittaista koulutuswebinaaria. Kaikki koulutusmateriaalit ovat HRI:n sivuilla avoimesti CC 4.0 -lisenssillä varustettuina saatavilla ja edelleen hyödynnettävissä. Koulutusten lisäksi pidettiin pienemmille kohderyhmille suunnattuja esittelyjä ja tietoiskuja.
Vuoden aikana järjestettiin etänä Teamsissa neljä HRI Loves Developers -kehittäjätilaisuutta. Tilaisuuksien teemoina olivat digitaalinen kaksonen, avoimen tekstidatan merkitys digitalisaatiossa, Palvelukartta ja Toimipisterekisteri sekä luonnonympäristön mallintaminen. Kaikista tilaisuuksista tehtiiin myös tekstitetyt tallenteet.

HRI:n perusviestintää tehtiin HRI:n sivuilla, Facebookissa, viestipalvelu X:ssä, Linkedinissä sekä uutiskirjeessä.
HRI:ssa oli heinäkuun alkuun saakka siviilipalvelusmies, jonka tehtäviin kuului mm. datojen metatietojen ylläpito ja sisällön taittaminen hri.fi-sivustolle. Hän työskenteli noin puolet työajastaan HRI:ssa ja puolet Helsingin kaupunkimallin parissa.
Paljon uutta paikkatietoa
Vuonna 2024 pääkaupunkiseudulla tehtiin yhteensä 26 uutta data-avausta. Uusien avausten lisäksi huolehdittiin aiemmin avattujen datojen päivityksistä. Joitain datoja, kuten Helsingin chatbotien koulutusdatoja, myös täydennettiin uusilla kokonaisuuksilla.
Helsinki avasi mm. tietoa kaupungin myöntämistä avustuksista sekä luontopalvelulinjauksen asukaskyselyn vastaukset. Espoo puolestaan avasi Mun Espoo kartalla -kyselyn vastaukset. Lisäksi avattiin muutamia uusia Aluesarjat-tietokannan tauluja.
Vantaan ja Espoon WMS- ja WFS-paikkatietorajapinnoista löytyi monia avoimesti saatavilla olevia datoja, joita ei oltu vielä kuvattu HRI:hin. Näiden datojen kuvaukset vietiin HRI:hin joko osaksi jo avattuja datoja tai uusiksi datoiksi. Vantaalta kokonaan uusia avauksia olivat mm. liikennevaloliittymät, katujen kunnossapito, kiinteistökartta sekä historialliset kartat. Espoosta puolestaan uusia aineistoja ovat mm. aluejaot, osoitteet, oppilaaksiottoalueet, melualueet sekä ulkoilureitit.
HRI:n ohjausryhmä valitsi vuoden 2023 parhaaksi data-avaukseksi Aluesarjat-tilastotietokannan tiedot paikkatietona. Kunniamaininnat saavat Vantaan pyöräreitit, Kauniaisten koronatilastot sekä Helsingin pääkatuverkon päällysteiden kuntomittaukset.
Sisällöllisiä ja teknisiä päivityksiä hri.fi-sivustoon
Kevään aikana hri.fi-sivuston Ohjeet ja Mikä HRI? -osioiden koko sisältö kieliversioineen käytiin läpi ja päivitettiin ajan tasalle. Erityisesti kieliversioihin tehtiin myös täydennyksiä.
hri.fi-sivusto oli varsinkin keväällä aika ajoin todella hidas tai hetkittäin jopa alhaalla. Sivuston kuormituksen kestävyyden eteen tehtiin kesän ja alkusyksyn aikana teknisiä parannuksia, ja syksyllä sivusto oli paljon stabiilimpi. Loppuvuodesta sivustoon alettiin tehdä versiopäivityksiä, jotka eivät juurikaan näy loppukäyttäjälle.
Sivuston kävijäanalytiikkaa saadaan vain evästeet hyväksyneistä käyttäjistä, joten analytiikkatyökalulla ei saada täysin kattavaa tietoa sivuston käytöstä. HRI:ssa olevien datojen metadatat ovat myös kansallisessa avoimen datan portaalissa sekä EU:n dataportaalissa, joten siksikään hri.fi:n analytiikkatiedot eivät anna kokonaiskäsitystä datojen katselu- ja latausmääristä.
Analytiikan mukaan hri.fi-sivustolla oli vuoden aikana noin 88 200 käyntiä. Sivukatseluita oli kaikkiaan noin 181 000 ja latauksia noin 11 000. Suurin päivittäinen kävijämäärä (1 059 käyntiä) oli maanantaina 6. toukokuuta.
Kuten aiempinakin vuosina, HRI:n kategorioista katsotuin oli kartat. Seuraavina olivat liikenne ja matkailu sekä rakennettu ympäristö. Kymmenen yleisintä hakusanaa olivat Helsinki, gis, Kuusikko, Vantaa, rakennukset, Kuusijärvi, traffic, Espoo, liikenne ja väestö.
Katsotuin datakokoelma oli Helsingin historialliset kartat. Yksittäisistä datoista katsotuin ja myös ladatuin oli Pääkaupunkiseudun äänestysaluejako. Katsotuimpia datoja olivat myös Helsingin asemakaavakartat, Helsingin ortoilmakuvat, Helsingin 3D-kaupunkimallit, Veden reaaliaikainen lämpötila pääkaupunkiseudun uimarannoilla sekä Vantaan pyöräreitit.
Sovelluksista katsotuimmat olivat Ulkoliikuntakartta ja Bussitutka.
Loppuvuodesta 2023 julkaistiin pääkaupunkiseudun avoimen datan elinkaaren hallintamalli. Vuonna 2024 datojen metatietojen ylläpitoa ja datojen päivitysprosessia alettiin uudistaa hallintamallin mukaisesti niin, että datojen hallinnoijat ylläpitävät itse datojensa metatietoja hri.fi:ssä.
Kyselyistä positiivista palautetta ja kehitysideoita
Helmikuun aikana tehdyn HRI:n käyttäjäkyselyn vastauksissa nousi esiin erityisesti paikkatietojen hyödyntäminen ja visualisointi. Kyselystä tuli monia datatoiveita sekä niin kiitosta palvelusta kuin myös toiveita tehostaa tai laajentaa HRI:n viestintää. Käyttäjäkyselyn vastaukset julkaistiin aiempien vuosien tapaan avoimena datana.
Syksyllä toteutettiin kysely tämän vuosikymmenen puolella Datan avaamisen perusteet -koulutuksiin osallistuneille. Puolet kyselyyn vastanneista ei kokenut tarvitsevansa suuremmin tukea datan avaamiseen ja päivittämiseen. Noin 40 % vastaajista toivoi kuitenkin enemmän koulutusta avoimesta datasta. Osa kaipasi perusteiden kertaamista ja konkretiaa, osalla taas oli syvemmälle meneviä kysymyksiä.

Loppuvuodesta tilattiin ulkopuoliselta toimittajalta selvitys pääkaupunkiseudun avoimen datan vaikuttavuudesta. Haastatteluselvityksen tulokset julkaistaan vuoden 2025 alussa.
Yhteistyötä ja tapahtumia
Kotimaassa jatkettiin yhteistyötä muiden kuutoskaupunkien kanssa. Lisäksi tehtiin kurssiyhteistyötä mm. Metropolia ammattikorkeakoulun ja Korkeasaaren eläintarhan kanssa.
Lokakuun alussa HRI:lla oli oma osasto paikkatietoalan GeoForum Summit -tapahtumassa Dipolissa, Espoossa. HRI:n osastolla kävi mukavan paljon vierailijoita tutustumassa pääkaupunkiseudun avoimeen dataan, kasailemassa 3D-palapeliä ja osallistumassa ilmakuvavisailuun.
HRI:n ohjausryhmän jäsenet vuonna 2024
- Tomas Lehtinen, Helsinki, puheenjohtaja
- Ari Jaakola, Helsinki
- Anu Henriksson, Helsinki
- Tanja Lahti, Helsinki
- Hami Kekkonen, Helsinki, sihteeri
- Minna Joensuu, Espoo
- Jani Mattsson, Espoo
- Marko Karttunen, Espoo
- Wilhelmiina Griep, Espoo
- Päivi Kiviniemi, Espoo
- Petri Lintunen, Espoo
- Elina Parviainen, Vantaa
- Vesa Kokkonen, Vantaa
- Joonas Porola, Kauniainen
- Erik Klockars, Kauniainen
- Pekka Koponen, Forum Virium Helsinki
- Timo Sillander, Forum Virium Helsinki
- Marja Pirttivaara, Sitra