Kaupunkimallit kaikille

Teksti: Pietari Niinimäki

Olen pitkään ihaillut ja tutkinut ilmakuvauksella luotuja kaupunkimalleja, mutta sain kuulla Helsingin korkealaatuisista ja avoimista kaupunkimalleista vasta kun aloitin siviilipalvelusjaksoni niitä valmistavassa Helsinki3D+-tiimissä. Tunnistin heti kaupunkimalleissa piilevän potentiaalin, jonka saisi esiin, kun ne valjastettaisiin koko kansan käyttöön. Viimeisen vuoden aikana olen kehittänyt sovelluksia ja projekteja, jotka pyrkivät tekemään kaupunkimalleista lähestyttävämpiä ja joissa kaupunkilaisten luovuus pääsee kaupunkimallin parissa valloilleen.

Kaupunkimallit ovat yksinkertaisesti selitettynä hyvin tarkkoja pienoismalleja kaupungeista, mutta vain virtuaalisessa muodossa. Helsingin kaupungilla kaupunkimalleja on käytetty mm. kaupunkisuunnittelun apuvälineenä, simulaatioiden ympäristönä (esim. tuulivisualisoinnit korkeiden talojen lähellä) ja visualisointiin. Malleista olisi kuitenkin potentiaalia lukemattomiin muihinkin käyttötapoihin.

Lisäksi kaupunkimallit on julkaistu avoimena datana kaikkien käyttöön, ja esimerkiksi arkkitehdit hyödyntävät malleja tutkiessaan uusien suunnittelemiensa rakennuksien soveltumista olemassa olevaan kaupunkiympäristöön. Toistaiseksi kaupunkimallien hyödyntäminen on siis ollut yleisempää osaavissa ammattilaispiireissä. Olen siviilipalvelukseni aikana pyrkinyt tuomaan Helsingin kaupunkimalleja myös muiden potentiaalisten käyttäjien ulottuville.

Ote Helsingin kaupunkimallin mesh-mallista. Näkymä ylhäältä päin realistisen näköiselle Kauppatorille.
Tutki Helsingin kaupunkimallia selaimessasi tästä!

Rakenna Helsinkiä Minecraftissa

Helsinki3D+-Minecraft on valtava Minecraft-maailma, johon on luotu koko Helsingin kaupunki jokaisen tutkittavaksi ja muovattavaksi. Se luotiin kehittämälläni ohjelmalla, joka pala palalta muutti ilmakuvauksella luotua kaupunkimallia Minecraft-maailmaksi. Koko Helsingin kattava malli julkaistiin 2021 syksyllä. Se sai heti paljon huomiota, sillä moni niin lapsi kuin aikuinenkin innostui nähdessään oman kotikaupunkinsa tutussa suositussa pelimaailmassa. Kiinnostusta mallia kohtaan tuli myös maailmanlaajuisesti, sillä vastaavaa todellisuuteen tai ilmakuvaukseen perustuvaa Minecraft-kaupunkia ei ole tietääkseni ennen luotu.

Mallia ladataan nyt loppukeväästä 2022 yhä hyvää tahtia, ja moni varmasti löytää sille omat käyttökohteensa. Käytännön hyötyä mallista saatiin esimerkiksi ainakin Arabian peruskoulun ala-asteen opetuksessa. Perinteistä Minecraftia on jo hieman käytetty siellä opetuksen tukena, mutta Helsinki3D+-Minecraft toimi myös oivallisena ympäristönä tähän. Oppilaat mm. kerääntyivät pelissä oman koulunsa alueelle ja muokkasivat omaa asuinaluettaan.

Kuvakaappaus Minecraft-Helsingistä. Näkymä Hakaniemen ympyrätalolle ja Kallion kirkolle päin yläviistosta.
Minecraft-Helsingistä tunnistaa helposti tutut maamerkit.

Tee 3D-tulosteita Helsingistä

Stadi3D-lataaja on tekemäni maksuton tietokonesovellus, jonka avulla kuka tahansa voi 3D-tulostaa vaikka oman kotikorttelinsa mutkattomasti. Tulostettava alue rajataan tavallisesta kartasta, joten tulostaminen ei vaadi käyttäjältä edistyneitä teknisiä taitoja. Kun alue on valittu, ohjelma lataa tarvittavat aineistot ja käsittelee ne automaattisesti 3D-tulostamiseen soveltuvaksi tiedostoksi, jonka voi tulostaa vaikka kirjastossa.

Tulosteet voivat toimia esimerkiksi koristeina, havainnollistavina pienoismalleina tai vaikka ainutlaatuisena lahjana tupaantulijaisissa uudelle asuinalueelle muuttaneelle ystävälle. Myös ulkomaalaiset 3D-tulostusharrastajat ovat kiinnostuneet Helsingin 3D-tulostamisesta, sillä yhtä tarkkaa kaupunkimallia ei ole ladattavissa muista kaupungeista.

Kaksiosainen kuva, jossa vasemmanpuoleisessa valitaan kartalta alue Stadi3D-lataajan avulla ja oikeanpuoleisessa on tulostettu kyseinen alue kaupunkimallista 3D-tulostimella.
Stadi3D-lataajalla valitaan käyttöliittymässä kaupunkimallista haluttu alue, ja 3D-tulostaminen onnistuu useissa kirjastoissa.

Tekstin pohjalta kirjoitettu juttu on julkaistu Positio-lehdessä 8.6.2022.

Valokuva.
Pietari Niinimäki.
Pietari Niinimäki on suorittanut siviilipalvelustaan viimeisen vuoden ajan Helsingin kaupungilla 3D-kaupunkimallitiimissä. Niinimäki valmistui lukiosta keväällä 2021. Hän on itseoppinut koodari, joka puuhailee mieluiten pelimoottorien parissa. Niinimäen tekemiin peleihin voi tutustua hänen kotisivullaan ja hänet löytää myös LinkedInistä.

Jututimme Niinimäkeä hänen siviilipalveluskokemuksestaan Helsingin kaupunginkansliassa.

”Siviilipalveluksesta Helsinki 3D -tiimissä jäi hyvä fiilis. Pääsin tutustumaan uusiin asioihin ja tekemään kokeiluja, joihin ei olisi tullut ilman tätä työtä tartuttua. Nyt paikkatiedon teemat kiinnostavat jo vapaa-ajallakin. Sain työssä vapautta mm. etätöiden muodossa, mutta myös vastuuta: hallinnoin itse pientä budjettia 3D-tulostamisen kehittämiseen”, Niinimäki kertoo.

Hän aikoo hyödyntää avointa dataa myös tulevaisuudessa. Suunnitteilla on jopa avoimen kaupunkimallin hyödyntämiseen pohjautuvan yrityksen perustaminen. ”Aion ehdottamasti jatkaa etenkin kaupunkimallien hyödyntämistä. Olen perustamassa yritystä, jonka kautta myyn kaupunkimalleista tehtyjä 3D-palapelejä”, tuleva yrittäjä kertoo.

”Jatkossa hyödynnän muissakin projekteissa HRI:n kautta löytyvää dataa. Olin käyttänyt pelintekoprojekteissa paikkatietoa ennenkin, mutta minulla oli vaikeuksia löytää dataa ennen kuin kuulin HRI:sta. Avoimen datan lisäksi hyödynnän tulevaisuudessa enemmän avointa lähdekoodia. Aikaisemmin koodasin aina itse, mutta siviilipalveluksen aikana tutustuin mm. Python-kirjastoihin, avoimen lähdekoodin työkaluihin ja rajapintakoodaukseen. Esimerkiksi palapelibisneksessä saan automatisoitua työnkulun valmiita, avoimia Python-kirjastoja hyödyntämällä.”

HRI-tiimi kiittää Pietaria kuluneesta vuodesta ja toivottaa onnea uusiin koitoksiin!