HRI kouluttaa kaupunkien työntekijöitä

Pääkaupunkiseudulla on avattu jo yli 1 100 tietoaineistoa. Avoin data ja HRI ovat kuitenkin yhä tuntemattomia käsitteitä monille kaupunkien työntekijöille. HRI järjestää erilaisia koulutustilaisuuksia, joissa käytännön esimerkkienkin kautta levitetään avoimuuden ilosanomaa ja rohkaistaan virkamiehiä avaamaan dataa ja käyttämään jo avattuja aineistoja.

Olemme käytännön datanavaamistyössämme todenneet, että työmme on suurelta osin viestintää. Henkilökohtaista konsultointia joko sähköpostitse, puhelimitse tai vieretysten samalla koneella istuen. Erilaisia esittelytilaisuuksia. Kirjallisia ohjeita, artikkeleja ja keskustelua sosiaalisessa mediassa. Myös erilaisille koulutustilaisuuksille on kysyntää.

Valokuva lapsesta painamassa kättänsä mutaan, pihalla.
HRI:n päivän mittaisessa koulutustilaisuudessa pääsee datan avaamista kokeilemaan myös käytännön tasolla kädet savessa. Lähde: http://www.squidoo.com/frog-hibernation Photo Credit: Muddy fun on Flickr, Creative Commons.

HRI on järjestänyt jo parin vuoden ajan muutaman kerran vuodessa pidettävää, päivän mittaista koulutustilaisuutta erilaisista avoimen datan julkaisutekniikoista. Peruskäsitteiden määrittelyn jälkeen koulutuksessa sukelletaan syvemmälle eräajotiedostojen ja ohjelmointirajapintojen maailmaan. Tavoitteena on lisätä datanavaajien tietoisuutta erilaisista tavoista tuottaa avointa dataa ja osoittaa, ettei datan avaaminen ole mitään rakettitiedettä.

Irrottautuminen koko työpäivän mittaiseen koulutukseen voi joskus olla vaikeaa – tarvetta lyhyemmillekin tietoiskuille on selvästi. Olemmekin tänä vuonna pitäneet sekä Helsingin että Espoon kaupunkien työntekijöille parin tunnin mittaisia tilaisuuksia otsikolla “Mikä ihmeen avoin data”. Lisäksi olemme vetäneet samansisältöisen koulutustilaisuuden kaikille kollegoillemme kotipesässämme Helsingin kaupungin tietokeskuksessa. Näiden tilaisuuksien tarkoituksena on tehdä avoimuuden peruskäsitteet tutuiksi, kertoa HRI:n työstä ja innostaa ihmisiä niin datan avaamiseen kuin myös sen hyödyntämiseen.

Keskustelu ja kysymykset ovat mielestäni omankin työni kannalta antoisa osa koulutusta kuin koulutusta. Toivommekin aina, ettei tilaisuus etenisi pelkästään PowerPoint-kalvoja läpi kahlaten, vaan että se olisi aidosti vuorovaikutteinen. Olemme havainneet toimivaksi myös koulutuksen alussa jaettavan lomakkeen, johon osallistujat voivat kirjata kysymyksiään ja ajatuksiaan. Keräämme lomakkeet tilaisuuden päätyttyä takaisin ja lähetämme vastaukset kysymyksiin sähköpostitse kaikille osallistujille. Espoon vastikään pidetyssä infotilaisuudessa esitetyt kysymykset ja niiden vastaukset on julkaistu myös pdf:nä.

Koulutusmateriaalit kaikkien käytettävissä

Avoimuuden hengessä HRI:n järjestämien koulutustilaisuuksien kaikki materiaalit ovat saatavilla verkosta – joko HRI:n verkkosivuilta tai SlideSharesta. Materiaaleja saa vapaasti käyttää omien koulutustilaisuuksien pohjana.

Tuoreimpia koulutusmateriaaleja ovat:

Tulevia koulutustilaisuuksia

Seuraava pääkaupunkiseudun työntekijöille tarkoitettu koulutustilaisuus avoimen datan julkaisutekniikoista pidetään maanantaina 3.11.2014 Helsingissä, Kalliossa. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeita voi tiedustella meiltä sähköpostitse (hri [at] hel.fi). Lisäksi Helsinkiin on suunnitteilla parin tunnin perustietoisku tammikuulle 2015.

On ollut ilahduttavaa kuulla, että nyt alkaa olla tarvetta myös askelta pidemmälle menevälle koulutukselle: dataa osataan jo avata, jolloin seuraavaksi kysymykseksi nousee sen hyödyntäminen. Espoossa on jo järjestetty koulutustilaisuus datan visualisoinnista. Samantapaista on alustavasti suunnitteilla myös Helsinkiin. Myös paikkatiedon hyödyntäminen ja avoimet paikkatieto-ohjelmistot kiinnostavat.

Onko sinulla tarvetta yleisluontoiselle tai syvemmälle menevälle avoimen datan koulutukselle? Ota toki yhteyttä, niin ideoidaan koulutusta yhdessä!