Avoimen datan vaikuttavuus: Säästöjä ja parempia päätöksiä
Millaisia odotuksia avoimen datan hyödyntäjillä on avoimesta datasta ollut, ja miten ne ovat täyttyneet? Mitä merkitystä tai hyötyä, taloudellistakin, avoimen datan hyödyntämisellä on saavutettu? Onko avoimen datan käytöstä seurannut jotain negatiivista? Entä jos avointa dataa ei olisi ollut saatavilla?
Tutustu tarkemmin
Tutustu tarkemmin selvitykseen pääkaupunkiseudun avoimien datojen hyödyntämisen vaikuttavuudesta.
Avoimen datan hyödyntämisellä on arvatenkin paljon positiivisia vaikutuksia. Avoimen datan vaikuttavuutta ei kuitenkaan ole juurikaan Suomessa selvitetty tai syvällisemmin tutkittu. HRI teetti loppuvuodesta 2024 pienen laadullisen selvityksen, jossa tarkastellaan pääkaupunkiseudun avoimen datan hyödyntämistä sekä sen vaikutusta ja vaikuttavuutta esimerkiksi liiketoiminnassa, tutkimuksessa, koulutuksessa ja innovoinnissa. Samalla oli tarkoitus tunnistaa mahdollisia kehityskohteita HRI-palvelun toiminnassa ja avoimen datan jakamisessa.
Selvityksessä haastateltiin kymmentä erilaista pääkaupunkiseudun avointa dataa hyödyntävää henkilöä. Haastatteluihin osallistui mm. oppilaitosten, julkishallinnon sekä eri kokoisten yritysten edustajia. Koska haastateltuja on hyvin rajallinen määrä, on selvityksen lopputulokset erityisesti taustaryhmittäin vain suuntaa-antavia.
Avoimen datan hyödyntämisen vaikuttavuuden arviointi ei ollut kaikille haastatelluille helppoa, vaikka datan käyttö oltiin koettu hyödylliseksi. Vaikuttavuutta lähestyttiinkin myös siitä näkökulmasta, miten mahdollisesti oltaisiin toimittu, jos avointa dataa ei olisi ollut saatavilla. Kaikki haastatellut kokivat, että HRI-palvelun kautta saadun avoimen datan käytön vaikutukset ovat olleet positiivisia, eikä negatiivisia vaikutuksia heidän näkökulmastaan ole ollut.
Välitön vaikuttavuus: aikaa ja rahaa säästyy
Kaikissa haastatteluissa nousi avoimen datan hyödyntämisen välittömänä vaikutuksena jollain tavoin esiin ajan – ja useimmissa myös rahan – säästyminen. Aikaa säästyi niin opetustyössä, kun dataa esimerkiksi harjoitustehtäviin löytyy helposti, kuin myös tutkimuksissa ja projekteissa, jolloin aikaa ei pala neuvotteluihin datan saamisesta.
Varsinaista laskentaa avoimen datan hyödyntämisen taloudellisista hyödyistä ei oltu tehty. Taloudelliset säästöt olivat joko suoria tai välillisiä; esimerkiksi avointa dataa hyödyntävien yritysten ei tarvitse periä käyttämänsä datan hankintakustannuksia asiakkailtaan.
Avoin data mahdollistaa myös parempien päätösten tekemisen, kun päätökset esimerkiksi toiminnan keskittämisestä tai työvuorojen jakamisesta voidaan pohjata ajantasaiseen ja luotettavaan dataan.

Pidemmän aikavälin vaikuttavuus: elinvoimaisempia kaupunkeja ja tietopohjaista kehittämistä
Pidemmällä aikavälillä avoimen datan hyödyntäminen kasvattaa kaupunkien elinvoimaa, kun yritykset voivat hyödyntää avointa dataa ja siten tarjota työpaikkoja sekä dataan perustuvia palveluja. Myös yritysten toiminta voi tehostua avoimen datan myötä. Avointa dataa jo opinnoissaan hyödyntäneet opiskelijat saattavat integroitua nopeammin työelämään.
Avoin data mahdollistaa myös tietopohjaisen kehittämisen, kun toiminnan ja fyysisen ympäristön kehittäminen sekä julkisella että yksityisellä sektorilla voi pohjautua tietoon. Esimerkiksi kaavoituksen valmistelussa voidaan huomioida muun muassa väestörakenne, liikenneyhteydet ja ajankohtainen työpaikkatieto.


Mitä jatkossa?
Kaikki haastatellut uskovat jatkossakin hyödyntävänsä pääkaupunkiseudun avointa dataa vähintäänkin nykyisissä määrin. Datan lisääntyvä määrä ja oma oppiminen datan hyödyntämiseen todennäköisesti lisäävät avoimen datan käyttöä sekä mahdollisuuksia eri datojen yhdistelyyn.
Haastateltavat eivät näe avoimen datan hyödyntämisessä mitään varsinaisia huonoja puolia, mutta mahdolliset turvallisuusuhkat tiettyjen datatyyppien avoimuudelle tunnistetaan. Tulevaisuudesta keskusteltaessa tuotiinkin esiin mahdollisia uhkia avoimen tiedonsaannin rajoittumisessa.
Haastatellut lähettivät HRI:lle myös palautetta ja kehittämisehdotuksia. Pääosin terveiset olivat hyvin positiivisia – HRI sai kiitosta niin hyvästä yhteistyöstä kuin pääkaupunkiseudun monipuolisesta datatarjonnastakin. Kehitystoiveita tuli lähinnä hri.fi-sivuston ymmärrettävyydestä ja käyttöliittymästä sekä palvelun löydettävyydestä. Lisäksi haastateltavat toivoivat palveluun lisää avointa dataa.
HRI hyödyntää selvityksen tuloksia jo lyhyellä aikavälillä esimerkiksi viestintäsuunnittelussa. Lisäksi selvityksen tuloksia käytetään pohjana HRI:n pidemmän aikavälin toiminnan suunnittelussa.
HRI kiittää lämpimästi haastatteluihin osallistuneita! Jos haluat täydentää selvityksessä esiin nousseita huomioita, ole toki meihin yhteydessä: hri [at] hel.fi
Teksti: Selvityksen tehneen Digitalistin tuottamaa materiaalia mukaellen Hami Kekkonen / HRI