Maanmittauslaitoksen kartat


Teksti Petja Partanen

Vuonna 2011 koko Suomen ilmakuvat olisivat maksaneet satojatuhansia euroja, nyt nolla euroa.

Maanmittauslaitos avasi ensimmäisenä valtion laitoksena kaikki digitaaliset maastotietoaineistonsa kansalaisten ja yritysten ilmaiseen ja vapaaseen käyttöön. Vappuna 2012 saataville tulleet maksuttomat ilmakuvat, korkeusmallit sekä vektori- ja rasterikartat ovat tehneet kauppansa. Ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana palvelusta ladattiin yli miljoona karttatiedostoa.

Maanmittauslaitoksessa oli jo pitkään harmiteltu, kun verovaroin tuotetut laadukkaat kartta-aineistot jäivät ilmaisten, mutta epätarkkojen Google Maps -karttojen jalkoihin.

“Laadukas aineisto korvautui käytössä huonommalla”, Antti Rainio kertoo.

Antti Rainion ja muiden avoimen tiedon puolesta puhujien pitkäjänteinen työ kantoi hedelmää joulukuussa 2011, kun Maanmittauslaitoksen maksuasetusta muutettiin niin, ettei maastotiedoista enää peritä käyttöoikeusmaksuja.

Muutoksesta käynnistyi Maanmittauslaitoksessa ennennäkemätön projekti.

“Projektiemme johtoryhmät kokoontuvat tavallisesti kerran kuussa. Tässä projektissa mietittiin kiivaimpaan aikaan, montako kertaa viikon aikana olisi syytä kokoontua linjaamaan projektin työtä”, Antti Kosonen muistelee kevättä 2012.

Neljässä kuukaudessa piti käydä läpi 18 koko valtakunnan kattavaa digitaalista aineistoa, kaikkiaan yli 100 tuotetta.

“Tuotteita piti muuttaa, suunnitella uusi lisenssi, jolla aineistot voidaan luovuttaa käyttöön, rakentaa latauspalvelu... 100-megainen internetyhteytemmekin päivitettiin gigatavun yhteydeksi, ettei latauspalvelu mene polvilleen”, Antti Kosonen kertoo.

Uusi asetus muutti vappuna 1.5.2012 karttatiedot maksuttomiksi. Ensimmäiset tietoluovutukset tehtiin käsin, mutta oma tiedostopalvelu saatiin pian toimintaan.

“Aineistot päätyivät myös Torrent-tiedostojakeluun. Se helpotti alun valtavaa ryntäystä palvelimellemme”, Kosonen kertoo.

Helmikuussa 2013 Maanmittauslaitoksen palvelimelta on ladattu yli miljoona karttatiedostoa, yli 30 teratavua dataa.

Maksuttomuus on hyvä myyntivaltti. Latauspalvelun avauduttua aineistoja toimitettiin muutamassa kuukaudessa enemmän kuin kaikkina niin vuosina, joina digitaalisia kartta-aineistoja on ollut saatavilla.

Aineistoja toimitettiin muutamassa kuukaudessa enemmän kuin kaikkina niintä vuosina, joina digitaalisia kartta-aineistoja on ollut saatavilla.”

Maanmittauslaitoksen kartta-aineistot

Avoimet aineistot voi ladata ilmaiseksi Maanmittauslaitoksen tiedostopalvelusta. Käyttäjä valitsee, mitä tuotteita haluaa, missä formaatissa, missä koordinaatistossa ja miltä alueelta. Valinnan jälkeen palvelu antaa verkko-osoitteen, josta halutut aineistot voi ladata.

http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata

mml_latauspalvelu.tiff

17.9.1996 Maanmittauslaitos avaa Internetissä ensimmäisenä karttalaitoksena maailmassa Kansalaisen karttapaikan: koko maan kattavat kartat olivat verkossa kenen tahansa katseltavissa.

Tammikuu 2008 Maanmittauslaitos alkaa luovuttaa aineistojaan ilmaiseksi kunnille ja tutkijoille. Valtiovarainministeriön vaatimuksesta hinnoittelu korjataan ennalleen.

Vuosi 2010 Useat työryhmät pohtivat julkisten tietovarantojen avaamista, opas avoimeen julkiseen dataan ilmestyy, HRI-hanke käynnistyy.

Maaliskuu 2011 Valtioneuvosto antaa periaatepäätöksen julkisen tiedon avaamisesta.

Huhtikuu 2011 Maanmittauslaitos alkaa selvittää maastotietoaineistojensa avaamista.

Kesäkuu 2011 Julkisen tiedon avaaminen kirjataan hallitusohjelman tavoitteeksi.

Marraskuu 2011 Maanmittauslaitoksen esittää uutta maksuasetusta. Valtiovarainministeriön budjettiosasto vastustaa tiedon jakamista maksutta.

Joulukuu 2011 Valtioneuvosto hyväksyy uuden asetuksen linjaukset vastuksesta huolimatta.

Tammikuu 2012 Datanavausprojekti käynnistyy Maanmittauslaitoksessa.

1.5.2012 Maastotiedot avataan maksutta kaikkien käyttöön.


Teoksen tekstit on lisensoitu HRI-nimeä -lisenssillä. Teoksen uudelleenkäytön yhteydessä pitää mainita sekä tekstin kirjoittaja (Petja Partanen tai Terhi Upola) että rahoittaja (Helsinki Region Infoshare -palvelu). 

antti_rainio_potretti.jpg

Avoimen paikkatiedon puolestapuhujana jo 1980-luvulta lähtien toiminut Antti Rainio valittiin vuoden 2011 tietotekniikkavaikuttajaksi Suomessa.

Datan avaajat

Antti Rainio, johtava asiantuntija, Maanmittauslaitos
Antti Kosonen, johtaja, Maanmittauslaitos
Toteuttaja Maanmittauslaitos

Kustannukset

Tiedon avaamiseen ja latauspalvelun rakentamiseen meni “muutama henkilötyövuosi”. “Myyntitulojen menetykseksi ennakoimme 1,5 miljoonaa euroa vuodessa”, Antti Kosonen kertoo.

Vinkit perässä tuleville

1. “Oma asiantuntijuus ei häviä datan avaamisen myötä. “Päinvastoin, sen kysyntä kasvaa”, Antti Rainio sanoo.

2. Avaaminen paljastaa datan virheet. “Sekin on hyvä asia, koska niiden etsiminen muuten olisi hyvin kallista”, Antti Rainio toteaa.

3 Lue Julkinen data - johdatus tietovarantojen avaamiseen-opas. “Minulle se selvitti hyvin avoimen datan perusasiat”, Antti Kosonen kertoo.

Odotukset data-avaukselle?

“Syntyy uusia innovaatioita, jotka perustuvat eri aineistojen oivaltavaan hyödyntämiseen”, Antti Rainio kertoo.

“Tietovarantoihin tehty investointi hyödynnetään entistä paremmin. Maastotietojen avaaminen voi saada ihmiset liikkumaan entistä enemmän luonnossa. Hyöty voi ollakin parempi kansanterveys”, Antti Rainio pohtii.

Mitä huolenaiheita avaamiseen liittyi?

“Pelkäsimme aivan turhaan, että kukaan ei välitä lisenssiehdoista. Kun muut jakelivat meidän aineistoamme Torrent-tiedostoina, he kommunikoivat käyttöehdot hyvin eteenpäin”, Antti Kosonen kertoo.

Myös asiakaspalvelun ruuhkautuminen huoletti. “Asiakaspalvelun tarve ei ole lisääntynyt, mutta työn luonne on muuttunut. Ennen oli paljon teknistä datan irrottamista. Nyt se on itsepalvelua, mutta asiakastukea tarvitaan enemmän, kun aineistojen käyttö on 50-kertaistunut”, luonnehtii Maanmittauslaitoksen tietopalveluista vastaava Antti Kosonen.

Näin data avattiin

Missä dataa käytetään?

Karttapullautin

Karttapullautin on ilmaisohjelmisto, jolla kuka tahansa voi luoda Maanmittauslaitoksen avaamista laserkeilausaineistoista harjoituskäyttöön sopivia suunnistuskarttoja muutamalla hiiren klikkauksella.

http://apps4finland.fi/2012/09/10/sovellus-karttapullautin/

Vuonna 1978 Finnairin lentokoneen kaapanneen Aarno Lamminpartaan tarinaa dramatisoivassa elokuvassa lennettiin Maamittauslaitoksen digitaalisesta maastomallista luodussa Suomessa.

Karttapullauttimen luoja Jarkko Ryyppö.

Kuvan lisenssi CC BY 3.0. Kuvaaja Olli-Pekka Orpo

2012-12-04_Apps4Fin-278_e.jpg
kaappari_final_72dpi.jpg