Oletko koskaan huomannut ystäväpiirissäsi, perheessäsi tai työpaikallasi käyvän niin, että tärkeäkin asia unohtuu? Käy jostain syystä niin, että asia, josta eilen varta vasten muistutit, ei ole jättänyt kyseisen henkilön mieleen mitään havaintoa? ”- Mitä! En mä oo ikinä kuullutkaan tosta! Nyt vasta kuulen ekaa kertaa tästä.”

Mistä mahtaa johtua että suodatamme niin suuren osan meihin kohdistetusta viestinnästä pois?

Viestintä ja viestin ymmärretyksi saaminen onkin selvästi paljon mutkikkaampi tapahtumaketju kuin aluksi tulisimme ajatelleeksi. Tutkimusten mukaan sivuutamme suurimman osan näkemästämme ja kuulemastamme viestinnästä. Saatamme nyökytellä sujuvasti, kun aviopuoliso muistuttaa huomisesta lasten harrastusajasta, mutta todellisuudessa ajatuksemme ajelehtivat aivan toisaalla.

Tutkijat puhuvat ns. drifting-ilmiöstä, jota on tähän asti pidetty vain haitallisena esteenä keskittymisellemme. Vasta viime aikoina on alettu ymmärtää, että harhailevat ajatukset ovat osa keskittyneenkin ihmisen hyödyllistä arjen käyttöliittymää. On monia tilanteita, joissa satunnaisia ärsykkeitä tarkkaileva mieli on jopa välttämätön. Olemme hyötyneet tästä ”puutteestamme” ammoisista ajoista lähtien. Liian fokusoitunut henkilö on ollut vaikkapa vaarassa tulla saalistajan yllättämäksi. Niinpä aivoihimme on varattu paljon valmiutta esimerkiksi ympäristössä tapahtuvien muutosten seurantaan. Lisäksi on selvästi paljon ärsykkeitä, joilla on suoranainen etuajo-oikeus aivojemme havaintokentässä. Katkeava oksan ääni, käärmeen pintakuvio, paljas keho, nopeasti lähestyvä esine ja niin edelleen.

Arkinen median käyttömme pohjaa pitkälti näihin samoihin vuosituhansien aikoina kovakoodattuihin havaininnointitapoihimme. Mekanismit ovat niin vahvoja, että niiden sivuuttaminen vaatii monesti jopa merkittävää aktiivista ponnistelua.

Tämän kaiken seurauksena poimimme myös mediavirrasta pääasiassa sitä, mikä ylittää tavalla tai toisella huomiokynnyksemme. Suodatamme armotta sekunnin murto-osassa suurimman osan näkemästämme alitajuisesti pois. Kaiken mieleenpainaminen olisikin mahdottomuus. Tiedon suodattaminen on välttämätön ja hyödyllinen prosessi, jota me kaikki teemme koko ajan ja pitkälle ilman että edes huomaamme näin tapahtuvan.

Näkökokemukseen liittyy refleksiivisiä ominaisuuksia, jotka kulkevat ajatuksen edellä

Visualistille vastaanottajan refleksiivinen toiminta on itsestään selvä lähtökohta. Jokainen viestintää ammatikseen tekevä ymmärtää, ettei pelkkä asian esittäminen ja argumentointi riitä. Katsoja hylkää ja hyväksyy kaikesta näkemästään tarkastelun kohteeksi ottamastaan sisällöstä suurimman osan sekuntien murto-osissa. Se, että tieto on sisällöltään korkealuokkaista tai absoluuttisen oikeassa muodossa, ei useinmiten takaa mitään. Kaikki esitetty tieto siirtyy vastaanottajan tietoisuuteen ja aktiiviseen prosessointiin vain, jos se pystyy murtautumaan suojamuuriemme läpi. Parhaankin tiedon on siis väistämättä ylitettävä aina läsnäoleva ärsykekynnys, joka avaa portin asian syvällisempään analysointiin.

Asiaa voi havainnollistaa kysymällä, mikä saa meidät kiinnittämään huomiota juuri tiettyihin ympärillämme liikkuviin automalleihin tai vaikkapa vastakkaiseen sukupuolen ulkonäköön. Sekö, että muistamme kyseisen auton vääntömomentiksi tasan 450 newtonmetriä tai että huomaamme vastaantulevan henkilön lantion leveydeksi kutakuinkin 78 cm?

Monille tuntuu olevan mahdotonta hyväksyä, että ennen älyllistä kohtaamista aivomme ovat tehneet jo lukemattoman määrän salamannopeita johtopäätöksiä, joiden perusteella joko jatkamme katsomista tai annamme aivojemme ajelehtia seuraavaan mielenkiinnon kohteeseen.

Miten yllämainittu vaikuttaa tiedon visualisointiin ja mitä lisäarvoa visualisti voi tuoda datan ymmärretyksi tekemiseen? Voisi helposti ajatella, että nykyisin ohjelmistoissa valmiina olevat graafiset kirjastot ovat aivan riittäviä tiedon visuaalisessa esittämisessä. Mikä on siis visualistin tekemän räätälöinnin ja yksilöllisen visuaalisen tulkinnan lisäarvo?

Vastaanottajan aktivointi

Kun visualisti saa käsiinsä raakadatan, hän ei pyri yksistään esittämään tietoa absoluuttisen oikein samalla tavoin kuin esimerkiksi tilastotieteilijä tai vaikkapa matemaattisesti oritentoitunut henkilö tekisi. Oikeellisen esitystavan lisäksi visualisti kykenee parhaimmillaan jalostamaan tietoon monta muutakin kommunikointia ja tiedon ymmärtämistä helpottavaa kerrosta.

Pukemalla tieto esteetisesti korkeluokkaiseen muotoon voidaan edesauttaa merkittävästi tiedon ymmärretyksi tulemista muun muassa seruaavilla tavoilla:

1. Tiedon tulvasta erottuminen. Miten visualisointi erottuu kaikesta mediatulvasta tavalla, joka houkuttelee lukijaa paneutumaan asiaan muutaman sekunnin kymmenyksen vilkaisun jälkeen? Aivojen näkökulmasta matka kauniiden kasvojen ja esteettisesti miellyttävän visualisointitavan välillä ei ole pitkä. Paras tapa hukata katsojan mielenkiinto onkin usein Excelin tai Powerpointin vakiovisualisointitapa, joka ei pingaa yhtään bittiä missään aivojen kolkassa. (”Haukotus – eikö tuo ole jo nähty?”)
2. Ymmärryksen ja oivalluksen helpottaminen. Miten lukija saadaan oivaltamaan esitettävän asian konteksti ”itse avautuvasti” ilman että tarvitaan erillinen selitys? Hyvä visualisointi nostaa olennaisen korostetusti esiin ilman, että graafihäkkyrää joutuu ratkomaan kuten ristisanatehtävien ajatuspähkinöitä.
3. Tarinallisuus ja elämyksellisyys. Minkä tahansa asian ymmärtämistä voidaan ja usein myös kannattaa helpottaa tuomalla se mahdollisimman lähelle ihmisen omaa kokemuspiiriä. Emme ole ihmisinä toistaiseksi koneluettavassa muodossa, vaan elämyksellisen tulkinnan merkitys on yhä olennainen muistikokemuksemme ja ymmärryksemme kannalta.