Vuonna 1983 George Lucas toi teattereihin alkuperäisen Star Wars -trilogian päättäneen Jedin Paluu -elokuvan. Elokuvan pääosissa on Luke Skywalker. Hän on tasavallan viimeisimpiä Jedejä ja siten ainoa toivo taistelussa pimeyden imperiumia vastaan. Jedi on alansa erityisosaaja, korvaamaton assetti, toisin kuin imperiumin korvattavissa olevat taistelijat.

Nyt kun elokuvan ensiesityksestä on kulunut 30 vuotta, väitän, että tarvitsisimme pikaisesti emme vain yhden vaan tuhansien jedien paluun.

Viimeisten vuosikymmenien aikana yritysten ja organisaatioiden kulttuuriin on kuulunut ei-ydintoimintojen ulkoistaminen. Tässä muutoksessa esimerkiksi IT-osaajat on siivottu pois ja tarvittavat palvelut ostetaan nyt suurilta palveluntarjoajilta. Mielestäni tämä kehitys on viety äärimmilleen ja olisi aika ottaa askel takaisin.

Olen kohdannut esimerkiksi tapauksia, joissa tietoteknisten järjestelmien tilaaminen on epäonnistunut osittain siitä syystä, että tilaajaorganisaatiossa ei ole ketään, joka ymmärtäisi teknisestä näkökulmasta, mitä ollaan tilaamassa. Kun tilaajalla ei ole riittävän vahvaa tietoteknistä osaamista, tilataan helpommin vääriä palveluita ja liian monimutkaisesti. Monimutkaiset tai väärät palvelut ovat kalliita ja nykyisessä säästöjä vaativassa taloustilanteessa niitä pitäisi viimeiseen asti välttää.

Valoa kuitenkin kajastaa tunnelin päässä. Hyvä esimerkki tästä on Helsingin kaupunki, joka on palkannut osana Code for Europe -projektia kaksi kumppanikoodaria. Kumppanikoodarit ovat Helsingin palkkalistoilla, eli he tekevät suoraan töitä kaupungille ilman välikäsiä. Ei pitkiä määrittelyjä, ei viivästymissakkoja, ei budjettilaskelmia. Heidän on myös mahdollista toimia talon sisäisinä konsultteina, kun ollaan ostamassa tuotteita talon ulkopuolelta.

Kumppanikoodarit näyttäytyvät minulle kaupungin hankkimina erityisosaajina. Erityisosaaja on oman alansa ammattilainen, joka ei ole helposti korvattavissa. Kumppanikoodareiden erityisosaaminen ovat IT-taidot. He tekevät työtä suoraan siellä, missä osaamista tarvitaan. Asiat hoituvat mutkattomammin, ja ennen kaikkea asiakkaat eli kaupunkilaiset saavat parempia palveluita nopeammin. Tämänkaltaisten organisaatioiden sisällä toimivien erityisosaajien käsissä syntyy kaupunkilaisia hyödyntäviä palveluita ja konsepteja kuten OpenAhjo.

Kuva 1: OpenAhjo-palvelusta on mahdollista selata Ahjo-järjestelmään syötettyjä tietoja. Kuva: OpenAhjo.

Kaikissa organisaatioissa on ehtymätön tarve tiedon ymmärtämiseen. Kaupungeissa hyviä esimerkkejä tästä ovat julkisten palveluiden sijoittaminen ja kaavoitus yleensä. Nämä ovat päätöksiä, joihin tulisi ehdottomasti liittyä asiaankuuluva paikkatietoanalyysi.

Otetaan esimerkiksi uusi päiväkoti ja sen sijoittaminen. Miten päättäjien on mahdollista tehdä asiasta ratkaisuja, jos ei ole tiedossa, missä päiväkodissa tulevaisuudessa käyvät lapset asuvat? Olisi mahdollista myös analysoida, miten päiväkoti voitaisiin sijoittaa niin, että se sijaitsisi mahdollisimman monen lapsiperheen työmatkan varrella. Paikkatieto-osaajalle tämänkaltaisen tiedon tuottaminen olisi rutiinia, mutta hän on oman alansa erityisosaaja, jonka tarpeen ymmärtävät henkilöt on jo aikoja sitten ulkoistettu kaupungin palkkalistoilta.

Katso havoinnollinen visualisointiesimerkki siitä, miten päiväkotiverkkoa voisi parantaa.

Itse olen muutaman viime vuoden aikana tutustuttanut itseni niin kutsuttuun datajournalismiin. Koulutukseltani olen tietotekniikan diplomi-insinööri, ja tästä näkökulmasta journalismi on minulle uusi aluevaltaus. Näiden parin vuoden aikana olen kuitenkin jo huomannut, että myös toimitusorganisaatioista on siivottu pois erityisosaajat — tai ainakaan heitä ei palkata uusia.

Nähdään, että jos toimittaja pystyy tekemään niin kotimaan, kulttuurin kuin talouden uutisia, on hän tehokkaampi ja siten arvokkaampi yhtiölle. Lyhyellä tähtäimellä viivan alle voi näyttää jäävän enemmän kuin ennen, mutta katsottaessa pidemmälle asiakkaita ei voi hämätä heikentämällä laatua.

Datajournalismi ja verkonomainen tarinankerronta on tässä poikkeus. Maailmalla kehitys on jo paljon pidemmällä (1, 2), mutta Suomessa kilpaan ovat lähteneet etukenossa Yleisradio, Helsingin Sanomat sekä jossain määrin STT ja MTV3. Kun perinteisesti IT-osaaminen on ulkoistettu tai vähintään organisatoorisesti viety mahdollisimman kauas toimituksista, ollaan sitä nyt tuomassa toimitustyön keskiöön. Tämä on täysin luonteva kehitys, koska mielestäni journalismin tehtävä on nimenomaan tuottaa vaikeasti ymmärrettävistä asioista helpommin tulkittavia. On siis ilmeistä, että ihmiset, joiden ydinosaamiseen liittyy datan käsittely, ovat olennainen osa tätä prosessia.

Tietoteknisten erityisosaajien avulla voidaan journalistiseen tarinankerrontaan tuoda uusia näkökulmia. Datajournalismi ilmentyykin usein erilaisten visuaalisten komponenttien kuten karttojen tai muiden käppyröiden kautta. Miten esimerkiksi vallan verkoston, budjettipelin tai eurooppalaisen palkkalaskurin kaltaiset jutut oltaisiin voitu tehdä ilman, että IT-taitojen erityisosaajat on integroitu tiiviisti osaksi toimitusorganisaatiota ja heidän erityisosaamistaan. Kun eri alojen erityisosaajat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä, on mahdollista saavuttaa jotain ainutlaatuista.

Olisi täysin mahdotonta ajatella, että uutismaisessa toiminnassa tämänkaltaisia toteutuksia ideoitaisiin talon ulkopuolisten tahojen kanssa – niin rahallisesti kuin aikataulullisesti.

Kuva 2: Budjettipelin avulla on mahdollista astua ministerin saappaisiin ja tehdä oma leikkauslista. Kuva: Yleisradio.

Tietotekniset taidot yhdistettynä taidokkaisiin graafisiin toteutuksiin tuovat journalistiselle kerronnalle aivan uudenlaisen visuaalisen puolen, joka parhaimmillaan tekee vaikeista tai jopa tylsistä asioista kiehtovia. Esimerkiksi mainittu budjettipeli-juttu on luettu Ylen sivuilla jo pitkälle yli 100 000 kertaa ja se on kerännyt Facebookissa yli  3 500 tykkäystä, jakoa ja kommenttia. Olisi mahdotonta kuvitella, että ilman vastaavanlaista visuaalista ja interaktiivista toteutusta niin moni suomalainen olisi kiinnostunut tutkimaan säästökohteita.

Oppilaitokset ovat vahvasti lähteneet mukaan tähän journalismin uuteen aaltoon. Olenkin henkilökohtaisesti menossa tänä keväänä useampaan kouluun (muun muassa Tampereen yliopistoon, Haaga-Heliaan ja Metropoliaan) puhumaan datajournalismista ja yleisesti netin mahdollisuuksista journalismissa. Toivottavasti kuitenkin ymmärretään, että tarve on datajournalismin erityisosaajille. En halua nähdä, että datajournalistisista taidoista tehdään uutta pimeyden imperiumin sukupolven yleistaitoa – jota kukaan ei osaa kunnolla.

Tarve ja tulevaisuus on erityisosaajissa, Jedeissä!

Tekstin kirjoittaja Teemo Tebest on koodaava toimittaja Ylen PlusDeskissä ja Datajournalismi-blogin (http://datajournalismi.blogspot.com) kirjoittaja. Twitterissä @teelmo (http://twitter.com/teelmo).