Jos Hans Rosling on tällä hetkellä TED-videoidensa ansiosta jo suuremman yleisönkin melko hyvin tuntema hahmo, niin Edward Tufte on tiedon visualisoinnin grand old man.

Puhuttaessa tiedon ja visualisointien yhdistämisestä on Edward Tufte yhä omassa ylhäisessä yksinäisyydessään melkein itse luomansa ammattikunnan huipulla. Hänen pitkä uransa yltää yli kolmen vuosikymmenen taakse. Tuften työn vaikutukset ovat niin mittavia, että voidaan sanoa uuden sukupolven visualistien astelevan hänen viitoittamaansa polkua. On myös pitkälle hänen ansiotaan, että tiedon visualisointi on noussut omaksi vakavasti otettavaksi toimialakseen. Tämän olotilan saavuttamiseksi Tufte on muun muassa kirjoittamat neljä alan perusteosta. Kirjoilla on tähän mennessä
ollut jo yli pari miljoonaa lukijaa.

Tuften ansioksi voidaan pitkälle lukea se, että aiemmin vain koristeluna pidetty graafinen suunnittelu on tullut vakavassa mielessä osaksi tiedon visualisointia. Hän on oman uransa aikana osoittanut, että visualisointi, matematiikka ja tiede voidaan sulauttaa yhdeksi ymmärrystä edistäväksi kokonaisuudeksi, jota voidaan kutsua joko informaatiodesigniksi tai hänen mukaansa analyyttiseksi suunnitteluksi. Asemansa ansioista hän on muokannut amerikkalaisen graafisen suunnittelun kenttää tehden yhteistyötä muun muassa Wall Street Journalin ja NASAn kanssa.

Tufte on myös olennainen osa vuoden 2009 aikana syntynyttä amerikkalaista Open Governement -liikettä. Liikkeen ansiosta isot kaupungit kuten New York, Oakland ja Washington ovat avanneet tietovarantojansa kaikkien käytettäväksi. Avaamisen seurauksena on syntynyt oma informaatioteollisuuden haara, jossa tiedon avulla on synnytetty uudenlaisia ohjelmistoja ja palveluita.

Tuften yksi pääteeseistä on, että kuka tahansa ymmärtää kompleksistakin tietoa, kunhan se on vain oikein esitetty. Hän on myös todennut, että kuka tahansa voi nykyään olla tutkija.

Tufte on Yhdysvaltain arkkivisualisoija, mutta sen lisäksi hänellä on monta muutakin roolia. Hän tuntee visualisoinnin historian läpikotaisin, toimii kriitikkona ja saarnaa visualisoinnin ilosanomaa seminaareissa teemalla “Presenting Data and Information”.

Saksalaisen typografiagurun Erik Spiekermanin tavoin Tufte puhuu siitä, miten tieteentekijät ja ns. viralliset tahot ovat perinteisesti vierastaneet kaikkea, mikä näyttää liian ”esteettisesti hyvältä”. Liian esteettisen esityksen on katsottu valehtelevan, ja siksi tieteen piirissä on pitkään vieroksuttu viimeisteltyjä visualisaatioita. Tämä ajattelu ei suinkaan ole vielä poistunut keskuudestamme, ja esimerkiksi nykyisten tietokoneohjelmien grafiikkakirjastojen ulkoasu kielii tästä ”good enough” -ajattelusta.

Kymmeniä vuosia puhuttu tiedon ja muodon erottaminen toisistaan on jäänyt kerta kerran jälkeen tekemättä, vaikka tekniikka on sen jo pitkään mahdollistanut. Siinä missä painopinnan valmistukseen suunnitellut graafiset ammattiohjelmat ovat osanneet tämän yksinketaisen ajatuksen ratkaista kymmeniä vuuosia sitten, on verkossa käytettävien työkalujen tekijöillä yhä vielä 2000-luvulla lähes käsittämätön taipumus päättää asioiden ulkoasusta vaiheessa, jossa läsnä ei ole ketään siihen oikeasti kykenevää.